Kyläsuunnittelua ja kyläprofiilien tekoa Pälkäneen kylissä
Pirkan Helmen yhdistyksiin kohdistuvassa Uutta virtaa paikallistoimintaan -hankkeessa yhtenä osana oli tehdä kehittämisprosesseja yhdessä yhdistysten kanssa. Pilotti toteutettiin Pälkäneellä, jossa halukkaat kylät saattoivat ilmoittautua mukaan. Kyläsuunnitelmat tehtiin pääasiassa vuoden 2019 aikana Aitoo-Kaukkalaan, Puutikkalaan, Laitikkalaan sekä Luikala-Pohjaslahti-Salmentaka-alueelle.
Kyläkyselyllä selvitetään asukkaiden näkemyksiä ja toiveita
Jotta kyläsuunnitelmasta saadaan aidosti kylännäköinen, sen pohjaksi kerätään mahdollisimman monen alueen asukkaan ja toimijan mielipiteitä. Kyläkysely on käytännössä helpoin ja resurssitehokkain tapa kerätä tietoa.
Aitoon ja Kaukkalan sekä Laitikkalan alueilla oli hiljattain jo toteutettu kyselyt kylän omin voimin, mutta Puutikkalaan ja LuPoSan kohdalla sellaiset tehtiin yhteistyössä hankkeen kanssa. Perinteiseen tapaan kyseltiin asukkaiden arjen sujuvuudesta, kylähengestä, palveluista, ympäristöstä ja yhteistoiminnasta.
Kylätilaisuuksissa työstetään suunnitelmaa
Kun kyselyn tuloksista oli saatu yhteenvedot aikaiseksi, jatkettiin taustatiedon pohjalta kyläsuunnitelman työstämistä toimenpiteiksi. Jokaisessa kylässä järjestettiin tilaisuus tätä varten. Tilaisuuden alussa esiteltiin kyläkyselyn yhteenvetoa, minkä jälkeen hyödynnettiin erilaisia työkaluja, mm. tulevaisuusverstas- ja learning cafe -menetelmää sovellettuina.
Tilaisuuksissa tavoitteena oli saada muodostettua yhteinen näkemys siitä, mitä alueella pitäisi tulevina vuosina tehdä ja mihin yhteinen tekeminen keskitetään. Keskustelujen kautta saatiin muodotettua toimenpide-ehdotuksia, joista sitten äänestämällä saatiin valittua kyläsuunnitelmaan tehtäviä asioita muutaman vuoden aikajänteelle.
Kevyt kirjallinen esitys tekemisen tueksi
Itse kirjallisesta dokumentista tehtiin kevyt, koska sen haluttiin toimivan samalla kylän markkinoinnin apuna. Takavuosina oli tapana tehdä monikymmensivuisia kyläsuunnitelmia, joiden tekeminen vei paljon aikaa ja energiaa ja ne saattoivat pahimmassa tapauksessa jäädä pöytälaatikkoon pölyyntymään.
Puutikkalassa päädyttiin suunnitelmaesitteeseen, eli nelisivuisen esite sisältää sekä kylän esittelyn, tulevat tapahtuman ja tiivistetyn suunnitelman. Esite toteutettiin Canvalla, jotta se olisi myös helppo tarvittaessa päivittää. Tutustu Puutikkalan kyläsuunnitelmaesitteeseen.
Laitikkalassa kokeiltiin visuaalista kyläsuunnitelmaa, joka tietojemme mukaan on laatuaan ensimmäinen alueellamme (ja ehkä jopa koko Suomessa).
Kyläsuunnitelmassa prosessi on tärkeämpi kuin itse lopputuotos. Parhaimmillaan kyläsuunnittelu lisää osallisuutta ja yhteishenkeä sekä tuo nostetta yhteisten päämäärien toteuttamiseen. Ainakin Aitoo-Kaukkalan alueella kyläsuunnitteluprosessi edesauttoi kylän organisoitumista ja buustasi toimintaa, minkä ansiosta Aitoo mm. valittiin Pirkanmaan vuoden kyläksi 2019.
Kyläprofiileista apua markkinointiin
Pälkäneen kuntastrategiassa aktiiviset kylät on nostettu esiin, ja kyliä haluttiin myös kannustaa tunnistamaan omia vahvuuksiaan ja erityispiirteitään. Näin ollen kylille annettiin myös mahdollisuus käyttää hankkeen apua kyläprofiilien työstämiseen.
Aitoo-Kaukkala-alueen osalta kyläprofiilia työstettiin kyläsuunnittelun ohessa. Lähestymistavaksi otettiin "arkkityypit", eli muodostettiin kolme kuvittellista, mutta tyypillistä kyläläistä esittävää hahmoa, joiden kautta kylää tarkasteltiin: miten hahmot viettivät aikaa, miksi he viihtyivät kylässä ja mitä he siitä mahdollisesti ajattelivat.
Puutikkalassa kyläprofiilia taas mietittiin mm. Puutikkalan tarinoiden kautta, ja pohtimalla, miten kylää kuvailisi ihmiselle, joka ei ole koskaan käynyt siellä.
Kyläprofiilien työstämisen pointti oli saada asukkaat näkemään, mikä omasta kylästä tekee erityisen ja ainutlaatuisen. Yleensä kun pyytää minkä tahansa suomalaisen kylän edustajaa kuvailemaan omaa kyläänsä, niin kerrotaan, että siellä on rauhallista, kaunis luonto ja mukavat ihmiset. Mutta nyt osataan ainakin Pälkäneellä kertoa, että edellä mainittujen lisäksi Aitoosta löytyy mm. huikeat sieni- ja marjamaastot, hyvä metsäpolkuverkosto, mahtava kyläkauppa, perinteikäs VPK ja ainutlaatuiset Kirkastusjuhlat talkoineen sekä loistava vesistö yhteisrantoineen.
Puutikkala taas on hämäläinen raittikylä, joka on rakentunut tiiviisti. Erikoisuutena kylämaisemassa ovat vanhat kivistä rekennetut sikatarhat. Kylän ylpeys on oma kirkkovene Ahti II! Kylästä löytyy myös Ukonkivi, jonka Museovirasto on luokitellut kivikautiseksi kultti- ja tarinapaikaksi.
Mitä teidän kylässä on, mitä ei ole muualla?






Kommentit
Lähetä kommentti